Moro.
Piipahdin Berliinissä täyttämässä pyöreitä, tietysti Motörheadin merkeissä. Kysyin sähköpostitse Todd Singermanilta mahdollisuutta saada after party passit itselleni ja paremmalle puoliskolleni, jotka myös "as a bd gift from the band" järjestyi.

Keikkapaikalle päästyämme menimme jonottelemaan after party passejamme. Guestlist/press ovella oli aikamoinen jono, mutta lopulta pääsimme sisään ja passit löytyivät. Tarrat rinnuksiin, kun kerran poke niin käski, sen jälkeen hän toivotti hauskaa iltaa ja avasi oven Velodromille. Olin, että mitä vittua? After party passit olivatkin näköjään vähän enemmän, no niin no, "guest" niissä lukikin. Omat liput jäivät käyttämättä ja myös myymättä, koska lipunmyynnissä ainoat ostajat kuuluivat paikalliseen, puna-valkoiseen MC-jengiin ja Anthraxkin oli jo aloittanut.
Koska olin juuri tullut keski-ikäiseksi ja liikkeellä rouvan kanssa, tyydyin ylärivin paikkoihin, toki olutmyynnin läheltä.
Anthrax oli erinomainen, sen mitä ehdin näkemään. Siitä ekasta bändistä ei ole mitään havaintoa.

Motörhead aloitti, sedät lauteille ja saman tien lentää tuoppi lavalle. Lemmy toteaa "do that again and I'm leaving", sekunti ja taas kolisee tuoppi pitkin lavaa. Bändi pois lavalta ja valot pois, vajaan minuutin tauko ja uusi yritys, joka tällä kertaa onnistui. Tuoppeja lensi yleisön seassa koko keikan ajan, mutta onneksi lavalle ei kovin montaa. Mikä vittu noita sakemanneja oikein vaivaa?
Keikka itsessään oli ihan perussettiä, eli loistava Hienoa oli kuulla Rock It ja You Better Run. Overkilliin mukaan tulivat myös Anthraxin heebot. Näkemistäni 23 keikasta tämä lienee ainoa, ainakin sisätiloissa, jossa on ollut vain yksi biisi encorena. Olivat pudottaneet jostain syystä Thin Lizzy coverin pois.

Keikan jälkeen lähdimme sitten etsimään backstagea, joka löytyi yllättäen lavan takaa. Pari järjestysmiestä blokkasi pääsyn perille, koska "pomo oli niin määrännyt", lopulta toinen, pienen inttämisen jälkeen, näytti listan josta oli vedetty 2 passia yli, luonnollisesti meidän passit oli niitä ylivedettyjä. Meinasi jo hieman vituttaakin, varsinkin kun porukkaa lappasi sisään oikealta ja vasemmalta. No ei muuta kuin ulos seisoskelemaan. Jonkin ajan päästä järkkärit tulivat ulos reppuineen, eli ilmeisesti huki loppui. No, me sitten viivana sisälle. Bäkkärin ovella istuskeleva naisjärkkäri ei ilmeisesti ollut kuullut joidenkin passien hylkäyksestä tai jotain, kun hän suhtautui huomattavasti mukavammin meihin, toki sisäänpääsy piti varmistaa "pomolta".
Pomokaan ei ilmeisesti tiennyt hylännensä tiettyjä passeja, tai sitten porukkaa oli poistunut tarpeeksi, että saimme jäädä odottelemaan, jos vaikka pääsisimme sisään, mitään ei toki luvattu. Toista tuntia siinä taidettiin jaksaa ja sitten alkoi laskuhumala ja kusihätä painaa päälle, joten päätimme antaa Lemmyn pitää tunkkinsa. Phil näytti olevan melko päissään, kun vilaukselta hänet näin. Scott Ianin kanssa otatin itsestäni kuvan ja koska "Not" on kova jätkä, illasta ei jäänyt mitään harmittamaan.

Pikantti yksityiskohta oli kävellä 2 aikaan yöllä muurin vierustaa ja katsella jäisiä Trabantteja tien vieressä.
Hieno reissu.